Sosiaalityön kansainvälinen kesäkoulu Lapin yliopistolla 20.-24.5.2013

Maanantai:

16. kansainvälinen kesäkoulu Lapin yliopistolla käynnistyi hiukan jännittyneissä mutta iloisissa tunnelmissa. Kesäkoulun johtaja Stanley L. Witkin Vermontin yliopistosta USA:sta toivotti kaikki opiskelijat lämpimästi tervetulleiksi kesäkouluun, ja rohkaisi myös vähemmän englantia käyttäneitä tekemään parhaamme osallistuessaan keskusteluihin.

Kesäkoulussa oli tänä vuonna noin 80 osallistujaa, jotka tulivat Suomen lisäksi yhdeksästä eri maasta: USA:sta, Hong Kongista, Iso-Britanniasta, Saksasta, Itävallasta, Japanista, Kiinasta, Vietnamista ja Romaniasta.

Witkin kertoi puheenvuorossaan sosiaalityön globaalista näkökulmasta ja oli esiintymisessään innostava ja asiantunteva. Hänen englannin puheensa oli helposti seurattavaa ja ymmärrettävää. Hänen luennossaan kuvattiin, miten kansainvälisen sosiaalityön ja globalisaation voi nähdä ja kuinka globalisaatio vaikuttavaa sosiaalityöhön. Witkin kannusti meitä kuitenkin kyseenalaistamaan automaattisen näkemyksen muodostuksen. Aihepiiriin perehtyminen ja reflektointi ovat tärkeätä ennen asiasta vakuuttumista. 

Marjaana Seppäsen erittäin mielenkiintoisen luennon aiheena oli Suomi pohjoismaisena hyvinvointivaltiona. Aluksi hän kertoi muun muassa Suomen historiasta ja sodan vaikutuksesta Rovaniemeen. Puheen keskiöissä oli pohjoismainen hyvinvointivaltiomalli. Luennoitsijan näkemys oli kuitenkin kriittinen Suomen hyvinvointijärjestelmää kohtaan. Tunnusmerkit täyttyvät vielä, mutta todellisuutta haastavat esimerkiksi globalisaatio ja Suomen Euroopan unionin jäsenyys.

Iltapäivällä koko joukko sosiaalityön opiskelijoita jaettiin kahdeksaan ryhmään. Työpajoissa keskusteltiin sosiaalityön koulutuksesta eri maissa, miksi oli valinnut sosiaalityön opinnot ja miten sosiaalityö nähdään omassa maassa. Useamman opiskelijan motiiveina sosiaalityön opintoihin oli vaikeassa elämäntilanteessa olevien ihmisten ja perheiden auttaminen.

Sosiaalityötä tehdään erilaisilla tavoilla jokaisessa maassa. Vietnamissa sosiaalityö nähtiin vain hyväntekeväisyystyönä, jota harjoitetaan vapaaehtoisten voimin. Itävallassa korostui konservatiivinen hyvinvointivaltiomalli, jossa perinteiden, yhteisöllisyyden ja uskonnon korostaminen ovat tärkeitä arvoja. USA:ssa yliopisto-opinnot maksavat paljon, joten sosiaalityön maisteriopinnot ovat useamman opiskelijan tavoitteena, sillä ne takaavat paremmat mahdollisuudet työmarkkinoilla sekä paremman palkan.

Maanantai päättyi rentoon ”welcoming” tilaisuuteen, jonne kaikki osallistujat olivat tervetulleita. Ilta sujui nopeasti pientä iltapalaa nauttien ja toisiin tutustuen. Kaikki odottivat kesäkoululta mielenkiintoisia keskusteluja, innostavia luentoja ja mukavaa yhdessäoloa. Odotukset kansainvälisestä illasta sekä ”pot luck dinneristä” olivat suuret. Moni maa olikin valmistautunut näihin huolella kantaen matkalaukut pullollaan eksoottisia ruokalajeja sekä rekvisiittaa iltaohjelmiin.

Annukka Pöykkö, Mari Hast, Marjo Mutanen, Pauliina Kemppainen ja Sari Della Spina

Tiistai:

Vanhemmuuden tukeminen

Tiistai aamun aloitti Tri. Sandra Tsang Hong Kongin yliopistosta luennoimalla aiheesta ”Theory and Evidence-Informed Parent families in Hong Kong.

Sandra kertoi elämästä Hong Kongissa. Kunnallisiin asuntoihin voi joutua jonottamaan jopa 5-6 vuotta. Asunnot Hong Kongissa ovat todella pieniä. Sandra toi esille, miten vanhemmat kilpailuyhteiskunnassa haluavat varmistaa lapsilleen hyvän tulevaisuuden valmentamalla lapsia tavoitteellisesti esimerkiksi harrastusten avulla. Esille tuli käsite 'helikopterivanhempi'. Käsitteellä tarkoitetaan vanhempia, jotka tekevät kaikkensa lastensa menestyksen eteen. Suomessa käytetty termi on curling- vanhemmuus, johon liitetään myös lasten suojeleminen pettymyksiltä ja vastoinkäymisiltä.

Kiinasta Hong Kongiin tulee myös köyhiä perheitä paremman elintason toivossa. Äidit jäävät lasten kanssa kotiin ja isät tekevät pitkiä työpäiviä. Perheillä on vaikeuksia sopeutua uuteen yhteisöön ja hongkongilaiseen elämäntapaan. Hong Kong on tukenut kiinalaisten lasten vanhempia erilaisten projektien avulla esimerkiksi esikoulun aloittamisessa, terapian saamisessa sekä opiskelun aloittamisessa. 

Hong kongin opiskelijat kertoivat meille paneelissaan Hong Kongin vanhenevasta väestöstä. Hong Kongissa haasteena on eliniän nousu, kuten länsimaissa. Opiskelijat olivat valinneet positiivisen näkökulman aiheeseen, joten esitys antoikin monipuolisen ja mielenkiintoisen kuvan niistä mahdollisuuksista, joita kasvava, hyvin koulutettu ja hyväkuntoinen vanhusväestö yhteiskunnalle tuottaa. Heidän on ensisijaisen tärkeää löytää mielekästä tekemistä kiireisten työvuosien jälkeen. Eläkeläiset ovat nykyisin aktiivisia lastenlastensa hoitajia sekä erilaisissa vapaaehtoistöissä. Jokainen voi tuntea itsensä tärkeäksi.

Enni Mikkonen luennoi meille naisten oikeuksista nepalilaisessa kulttuurissa. Ennin luento alkoi mielenkiintoisesti. Kuulimme Nepalin olevan 'maailman katto', jossa on monipuolinen luonto vuorista sademetsään. Ennin etnografinen tutkimus on vaatinut häneltä pitkäaikaista oleskelua, havainnointia ja keskusteluja Nepalissa. Näin hän on perehtynyt naisten yhteisöihin maaseudulla sekä naisten vahvuuksiin arjessa. Enni johdatti meidät kertomustensa kautta ymmärtämään nepalilaisten naisten ja tyttöjen asemaa.

Suomalaiset opiskelijat kertoivat meille opiskelijapaneelissa suomalaisesta sosiaalityöstä, sosiaalityön opiskelemisesta Suomessa sekä esimerkkejä työelämästä. Kansainvälisen kesäkoulun toinen päivä tarjosi meille mielenkiintoista, uutta tietoa Hong Kongista ja sosiaalityöstä siellä. Suomalaiset opiskelijat edustivat meitä suomalaisia kunniakkaasti ja tyylillä.

Eija Kvist, Tarja Tihinen, Johanna Majala ja Arja Kasurinen

Keskiviikko:

Keskiviikko oli sosiaalityön kansainvälisessä kesäkoulussa Itävalta-painotteinen. Huomiomme kiinnittyi erityisesti samankaltaisuuksiin ja toisaalta eroihinkin suomalaisissa ja itävaltalaisissa tavoissa järjestää sosiaalityön opintoja ja – käytäntöjä. 

Meidät suomalaisina opiskelijoina yllätti tieto, että Itävallan Vorarlbergin yliopistoon kuulosti olevan paljon vaikeampi päästä opiskelemaan sosiaalityötä kuin tänne Suomeen. Hakijoilla on olemassa muutamia eri ”väyliä”, joiden kautta he pääsevät eteenpäin monivaiheisessa hakuprosessissa: ylioppilastutkinto, kandidaatin tutkinto sosiaalityöstä tai kaksi jonkinlaista vaihtoehtoista koetta. Myös työkokemus voi olla hyödyksi prosessissa. Lisäksi hakija tarvitsee cv:n ja motivaatiokirjeen, jonka lisäksi hän ottaa osaa varsinaiseen pääsykokeeseen, mikä on eräänlainen älykkyystesti. Kokeessa hyvin menestyneet haastatellaan kahden henkilön toimesta (koulun edustaja ja käytännön työntekijä), joka on viimeinen vaihe hakuprosessia.

Suomessa sosiaalityötä yliopistoon pääsee opiskelemaan, jos läpäisee pääsykokeen, joka koostuu yleensä vain luetusta kirjallisuudesta ja pienestä aineistotehtävästä. Pohdimme, että Itävallan järjestelmä on siinä mielessä parempi, että soveltuvuuttakin alalle testataan haastattelulla ja motivaatiokirjeellä, joita Suomessa ei ole laisinkaan.

Itävaltalaiset opiskelijat kertoivat myös opiskelijajärjestöstään SÖPSS:stä. Sen rooli on olla aktiivinen ja kriittinen toimija sosiaaliekonomissa ja sosiaalipoliittisissa kysymyksissä. SÖPPS on hyvin tuore opiskelijajärjestö ja vastaa meidän Lapin yliopiston sosiaalityön opiskelijoiden Lyhty ry:tä. Meille tuli olo, että meidän ainejärjestöstämme ei välttämättä ole niin aktiivinen yhteiskunnallisissa kysymyksissä kuin itävaltalaisten järjestö vaikutti olevan.

Saimme kuulla myös hieman itävaltalaisesta sosiaalityön käytännöistä Johanna Hefelin kerrottua alaikäisten turvapaikanhakijoiden tilanteesta Itävallassa. Luento oli siinä mielessä valaiseva, että osalla ryhmästämme oli käsitys, ettei Suomessa olisi ollenkaan lapsia, jotka tulevat tänne turvapaikanhakijoina ilman vanhempia. Luennon johdosta asiasta tuli otettua selvää, ja todettua, että kyllä Suomessakin tällaista on.

Yksi mielenkiintoinen ero Itävallan ja Suomen sosiaalityön välillä on vapaaehtoisten ja järjestöjen roolit hyvinvointijärjestelmässä. Itävaltalaiset opiskelijat ja opettajat sanoivat heidän koko tämän hetkisen hyvinvointijärjestelmän hajoavan ilman vapaaehtoisten panosta. Suomessa vapaaehtoisia ei vielä nähdä rinnakkaisina toimijoina ammattilaisten rinnalla samalla laajuudella kuin Itävallassa. Lisäksi sosiaalityön rooli Itävallassa tuntui olevan jalkautuvampi. Itävallassa sosiaalityöntekijä tekee esimerkiksi perhetyössä enemmän niitä tehtäviä, jotka Suomessa kuuluvat sosionomi (AMK)-tutkinnon suorittaneille. 

Tämän antoisan ”Austrian dayn” perusteella huomasimme, että itävaltalainen sosiaalityö on hyvin paljon samankaltaista kuin meillä, painottuen kuitenkin ehkä jonkin verran käytännönläheisempään ja toiminnallisempaan työorientaatioon kuin Suomessa.

Anna Kylmänen, Kirsi Aatsinki, Riikka Ylisaukko-oja, Reeta Laitinen, Johanna Rissanen

Torstai:

Kesäkoulun neljäs päivä tarjosi mielenkiintoisia näköaloja Saksan ja Yhdysvaltojen hyvinvointi- ja sosiaalipalvelujärjestelmiin. Olemme pohtineet tässä blogikirjoituksessa sosiaalipalvelujen järjestämistä sekä sosiaalityön koulusta Saksan osalta, joka on verrattain erilainen kuin meillä Suomessa.

Kasselin yliopiston opiskelijat kertoivat sosiaalityöstä Saksassa ja nostivat esille keskustelua sosiaalityöntekijöiden palkkauksesta ja koulutuksen riittävyydestä suhteessa työn vaativuuteen. Lisäksi paneeli herätti keskustelua vapaaehtoisten merkityksestä sosiaalipalveluiden ylläpitäjinä Saksassa. Koulutus Saksassa on suomalaista sosiaalityön koulutusta lyhyempi ja käytäntöpainotteisempi. Voiko siis suomalaista koulutusta lyhyempi koulutus tarjota todella pätevyyden alalle, jossa vaaditaan moniosaamista sosiaalisten ongelmien alueelta? Suomessa koulutus on tieteellisempi ja täällä pyritään myös tutkivaan otteeseen sosiaalityössä.

Suomalainen sosiaalityön koulutus tarjoaa mielestämme alan moninaisuuteen nähden liian vähän käytännön opetusta. Tällä hetkellä iso osa opiskelijoista käy töissä opintojen ohella. Toisaalta opintojen ja työelämän yhtäaikaisuus syventää oppimista ja luo kokemuksen kautta syvempää ymmärrystä myös teoreettiselle ajattelulle, mutta samalla se kuitenkin mahdollisesti hidastaa opiskelutahtia ja valmistuminen voi viivästyä. Jos käytännönopetusta olisi enemmän tarjolla aikana, niin voisimme kuvitella, että opiskelijat olisivat paremmin valmiita vastaanottamaan sosiaalityön moninaisen työskentelykentän ja kohtaamaan myös ammatilliset haasteet varmemmalla otteella. Ehkä suomalainen sosiaalityön koulutus voisi ottaa oppia Saksan koulutusjärjestelmästä?

Suomessa sosiaalipalvelut rakentuvat eritavoin kuin Saksassa, eikä Suomessa vapaaehtoisvoimin tapahtuvaa sosiaalipalveluiden tuottamista esiinnyt niin paljon. Suomessa väestön vanhenemisen myötä on yhä enemmän vanhuksia, jotka tarvitsevat tukea selviytyäkseen arjen haasteissa. Voitaisiinko Suomessa kehittää vapaaehtoistyötä ja sen hyödyntämistä vanhusten tukemiseksi kauemmin kotona? Miten saksalaismallinen ”vapaaehtoisten armeija” saataisiin koottua Suomessa, jossa vapaaehtoistyön tekeminen ei ole yhtä selvä asia kuin Saksassa, jossa lähes jokainen ihminen tekee jossain vaiheessa elämäänsä edes jonkin verran vapaaehtoistyötä. Suomessa vapaaehtoistyö on pitkälti kuitenkin pohjautunut vapaa-ajan ja urheilutoiminnan parissa vapaaehtoistyöhön. Naiset ovat Suomessa tehneet kuitenkin myös vapaaehtoistyötä sosiaalialan järjestöissä. Voitaisiinko siis valjastaa naiset tekemään vapaaehtoistyötä yhteiskuntamme hyväksi? Olisi mielenkiintoista tietää, miten Saksassa vapaaehtoistoiminnan yleisyys on vaikuttanut esimerkiksi nuorison työllistymiseen ja heidän mielenkiintoonsa työelämää kohtaan.

Anna Haukipuro, Kirsi Jehimoff, Maija Poukkula ja Veera Rinne

Viikko oli erittäin antoisa ja avartava. Monenlaisia tunteita ja ajatuksia on herännyt, ne ovat vieneet meitä naurusta ja innostuksesta ahdistukseen ja suruun. Ajatukset ovat käynnistyneet ja saaneet meitä pohtimaan kriittisestikin. Mahtava viikko ja ehdottomasti osallistumisen arvoinen kokemus!