NAURAVAT NUMEROT JA ANTOISAT AVOVASTAUKSET



Arjen turvaa kylissä -tutkimushankkeessa toteutettiin maaliskuussa 2010 asukaskysely tutkimuksen kohdealueiksi valituissa lappilaisissa kylissä. Maaliskuun loppuun mennessä kyselyyn oli vastannut 357 kotitaloutta Savukoskelta ja Rovaniemen kaupungin Yläkemijoen aluelautakunnan alueelta.

~

Kyselyaineiston koodaaminen SPSS:ään on puuduttavaa. Sormet kipeytyvät, hartiat jumiutuvat, numerot hyppivät silmissä ja työ edistyy niin kuin kivirekeä vetäisi.

Mutta samalla sormien näpytellessä aivot saavat vapauden lentää, malttamattomuus päästä analysoimaan aineistoa rutistaa ja patistaa tutkijasta viimeisetkin voimat naputella ”vielä nuo muutama lomake”. ”Kun vielä koodaan nuo muutamat lomakkeet, sitten..”. Tavoitteellisuus ennen kaikkea!

Puuduttavaan naputteluun on suhtauduttava seikkailumielellä, mielikuvitus lentäen. SPSS:n ääressä kököttäminen opettaa iloitsemaan yllättävän pienistä asioista: kukahan seuraavan lomakkeen on täyttänyt? Onko se 87-vuotias sivukyläläinen, vapisevalla kaunokirjoituksella tunnollisesti kysymyksiin vastaava herra vai kenties neljän lapsen kotiäiti, joka kaiken arjen kiireen keskellä on ehtinyt organisoida aikaa myös lomakkeen täyttämiselle? Vai kenties nuori työikäinen mutta työtön nainen, joka kokee olevansa jumissa kotiseudullaan ja haluaisi mahdollisimman pian pois? Tai parikymppinen työtön mieshenkilö, joka ilmoittaa palvelutarpeekseen kioskin, josta saisi sätkäpaperia ja suolaläskiä´- ne kun pääsevät niin harmittavan usein loppumaan.

Tarpeeksi kauan kun näppäimiä naputtelee, näytölle piirtyvät numerot alkavat muistuttaa eläviä ihmisiä iloineen ja huolineen arjen keskellä. Ilmari Hustich (1980) on kiteyttänyt onnistuneesti tekemäni huomion:

Suurten sarjojen keskiarvot ja mallit eivät kerro koko totuutta,
vaan tutkiessamme syrjäseutuja,
joudumme pienten numeroiden suuruuden eteen.
Pienetessään numerot muuttuvat ihmisiksi,
jotka piirtyvät esiin omissa maisemissaan. (Hustich, 1980.)

~

”Asun yksin omakotitalossa";
"ei minua enää kukaan ei käy tervehtimässä";
"olen liian kauan ollut yksin, pelkään kohdata ihmisiä";
"erakkoluonne".

"Kotien tyhjeneminen naapurustossa";
"sähkökatkokset, kylmyys";
"huolettaa, kun lapsilta loppuvat kaverit."
"Kunnan valtuutettujen tietämättömyys";
"sanahelinää";
"huolettaa, kun kylä kuolee".

"Vierailijoita enemmän, ikävä pienempi";
"autan kun pyydetään";
"teen sen, mitä pystyn ja osaan".
"Hassut ihmiset";
"naapurin antama kyyti";
"Meidän kylä.”

(Yksittäisiä poimintoja Arjen turvallisuus ja sujuvuus kylässä -asukaskyselystä)

Koodaamisen aikana olen sallinut itselleni kokeilla grafologin saappaisiin astumista. Pieni ja hento, lyijykynällä piirretty ympyrä tai paksusti kuulakärkikynällä paperiin ruksittu rasti luovat oman mielikuvansa vastaajasta. Oletteko muuten huomanneet, miten kaunista kaunokirjoitusta moni ikääntynyt mieshenkilö osaa kirjoittaa?

Kuka vielä uskaltaa väittää, että koodaaminen olisi tylsää ja kyselytutkimus pelkkiä kylmiä numeroita kaukana ihmisestä ja arjesta? Puuduttavan naputtelun ja kipeiden hartioiden jälkeen uskon, että vastassani on antoisa analyysivaihe, johon aineiston koodaaminen omin käsin tuo oman lisämausteensa.

Tiina Laitinen
Tutkija (ma), Arjen turvaa kylissä –tutkimushanke (2009-2011)
http://www.ulapland.fi/?Deptid=29090



Lähde:
Hustich, Ilmari 1980: ”Supistumisen maantiede”, muutamia ajatuksia ajankohtaisesta suuntauksesta. Teoksessa: Siirilä, Seppo & Hautamäki, Lauri & Rouhinen, Sauli & Tervamäki, Erkki (toim.) 1980: Kylät ja kaupunginosat yhteiskunnan alueellisina perusyksikköinä. Tampereen yliopisto, aluetiede. Sarja A2. Finnpublishers. Tampere.