maanantai 17. toukokuuta 2010

Greetings from Ballarat

G'day!


The University of Ballarat is the third oldest site of higher learning in Australia. It offers secondary schooling, technical and further education (TAFE), higher education, and research opportunities. There are six campuses (Mt Helen, SMB and Camp Street campuses in Ballarat and at Horsham, Stawell and Ararat). University also works with many partner institutes across Australia and the world. Most of the students are Australian citizens, but about 500 are students from other countries e.g. India and China.

At this moment I am here as an exchange teacher. One week behind, and one to go, just great. It’s very interesting to notice, social work is a global profession. The main issues and problems are same despite the country you are working in. Of course there are cultural differences e.g. in orientation, but the basic elements are the same. Population is getting older, young people are moving to the cities, problems caused by unemployment, issues of drug problems, violence, child protection, issues of social work in remote areas or with indigenous, etc.

I have noticed some differences, too. In Finland child protection might be more child-oriented compared to Australian way of protection. Also the use of information technology producing social services is not so popular here in Australia, although they have very high level technology-solutions in conference-centres etc.

The education of social work is much more pre-scheduled as in Finland. Teachers give the time-table in advance, and students are highly presumed to take part to the lectures. Students have to make their readings before the lectures and they are very interactive during the lessons. They make a lot of questions etc. Students of social work have two field sessions during their studies: the first one is about 20 days and second is longer, about 50 days.

Also the problems of universities are same both in Australia and in Finland: shortcuts, the threat of redundances, lack of money, not enough resources to do research and so on.

Some words about the city of Ballarat. It’s a “small” city (100 000 inhabitants) in Victoria near Melbourne in southern Australia. The area is large and there are no high buildings in the city. Most of the buildings are very old and beautiful with a lot of history. Gold rush, started in 1850’s, was very important to this fascinating city. Even nowadays it has its marks in the streets. You may see people dressed like hundred years ago. That’s because here are a very famous and interesting living museum in Sovereign hill. That’s really worth seeing.

People here in Ballarat (and also in Melbourne) are extremely friendly and helpful. There is no place or issue you won’t get help if needed. If you are looking at the map, there will be just in a moment someone friendly person asking if you are lost and were you want to go. They also want to know something about you. In the country build on immigration, this might be normal; people are willing to help. Or maybe it's in the genes.

The hospitality of the university’s staff has been overwhelming. They’ve taken super-good care of me and each of them does everything to make me feel comfortable here. Let’s take just one example. They wanted to borrow their car to me during the weekend, but for my own best I refused; this left-side traffic is a little bit confusing, even if it is very fluent because of all those roundabouts in the junctions. So, during last weekend they decided to take me to a trip. We visited some beautiful villages and small cities near Ballarat. As they say, “life is too short not to be friendly and kind to other people. And the most important things in the world are good food cooked with love and good friends around you enjoying it.” No worries at all so far!

Arja Kilpeläinen

maanantai 10. toukokuuta 2010

Tietoisuus globaalista ikääntymisestä lisääntynyt

Ikääntymisen tematiikka kiinnosti yli tuhatta osallistujaa 53 maasta IFA:n (International Federation on Ageing) maailmankongressissa toukokuun alussa Melbournessa, Australiassa. Globaalia ikääntymistä tarkasteltiin monista eri näkökulmista, silla konferenssissa oli tarjolla yli 500 esitystä eri puolilta maailmaa.

John Beard painotti vahvasti sitä, että huolimatta monista mielipiteistä globaali väestön ikääntyminen on vasta alkamassa. Toisaalta hän heitti pohdittavaksi sen, kuka voi määritellä, milloin ihminen on vanha. Ikääntyneitten suhteellinen osuus väestöstä kasvaa hurjaa vauhtia. Ihmisten elinajanodote on noussut, mutta yllättävää on se, ettei edelleenkään tiedetä, elävätkö ihmiset terveellisemmin kuin aikaisemmin. Beardin visiossa ihmiset ovat työelämässä mukana joustavasti sovittaen työn ja vapaa-ajan keskenään siten, että enää ei tehdä tiukasti töitä 20-vuotiaasta 65-vuotiaaksi, vaan välillä voidaan olla vapaalla ja työelämässä ollaan paljon pitempään. Tosin hän jätti avoimeksi, miten tällainen totaalinen elämäntapavaihdos toteutetaan käytännössä.

Maapallo polarisoituu monella tavalla. Kun kehittyneet maat ehtivät rikastua ennen väestön ikääntymistä, niiden selviytyminen on luonnollisesti helpompaa kuin kehittyvien maiden, joiden väestö ikääntyy ennen rikastumista.

Yksi keskeisiä kysymyksiä on ikääntyneitten mahdollisuudet olla osallisena ja kuulua yhteisöön. Ikääntyneitten voimaantuminen on askel kohti aitoa osallisuutta. Sosiaalinen koheesio edellyttää mahdollisuutta valita ja vaikuttaa omaan elämään ja elinoloihin. Miten tähän pystytään vastaamaan? Ainakin esteiden poistaminen edellyttää avointa innovatiivisuutta ja kaikilta alalla toimivilta, erityisesti johtajilta uutta tapaa tarkastella ja johtaa toimintaa.

Ikääntynyt stigmatisoidaan helposti, sanoo Joel Sadovoy Kanadasta. Jo ikääntyminen itsessään on stigmatisoiva ilmiö muista negatiivisista oletuksista puhumattakaan. Erityisesti ikääntyneillä maahanmuuttajilla on mielenterveysongelmia, mutta dilemmana on se, etteivät he käytä mielenterveyspalveluja joko tiedon puutteesta tai haluttomuudesta.

Mielenkiintoista oli havaita, että kuten Suomessa, myös globaalisti terveyssektori on vahvasti esillä keskusteltaessa ihmisten (minkä ikäisten tahansa) hyvinvoinnista. Yhtä mielenkiintoista oli todeta sekin, että terveysvoittoisessa keskustelussa on oma paikkansa myös sosiaalisella ulottuvuudella. Sosiaalityön paikkaa ja tarvetta ei voi vähätellä, vaan se kulkee tiukasti mukana ollen näkyvästi paikalla silloin, kun sitä tarvitaan.

Muutama sana vielä Melbournesta, yhdestä Australian suurimmista kaupungeista. Noin neljän miljoonan asukkaan suurkaupunki on rakentunut molemmin puolin Yarra-jokea. Eräs paikallinen ikääntynyt australialaislady toimi oppaanani bussissa ja kertoi kaupungin muutoksesta hänen elinaikanaan. Esimerkiksi Docklandsin virkeällä satama-alueella on isoja kauppakeskuksia, taide- ja kongressitaloja sekä isompia ja pienempiä yrityksiä tai toimistoja, mutta hänen nuoruudessaan alueella oli ainoastaan tyhjiä tontteja. Nykyisessä Melbournessa monikymmenkerroksisia pilvenpiirtäjiä nousee näköalakahviloineen korkeuksiin erkaantuen kaksi-kolmikerroksisten vanhojen blue stone -talojen seinistä ylöspäin. Toisinaan vanhat talot näyttävät jääneen uusien, modernien rakennusten puristuksiin, mutta pitävät siitä huolimatta siinä paikkansa. Nopeasti muuttuvassa kaupungissa on herätty suojelemaan vanhoja rakennuksia vasta hiljattain. Melbournessa, Sydneyn ikuisessa kilpakumppanikaupungissa on isoja puistoalueita, jotka pehmentävät kaupunkikuvaa. Virkeä taide- ja teatterielämä jää tällä kertaa kokematta tässä Australian muodin mekassa, mutta josko ehtisi katsomaan edes yhden ottelun footya, aussien kansallispeliä, mene ja tiedä.

Ai niin, myös Rovaniemi oli konferenssissa välillisesti esillä: Australian Lappset oli yksi sponsoreista.


Arja Kilpeläinen